Nämä järjestysmääräykset ovat voimassa kaikissa vuokrataloissamme
koko Suomessa. Järjestysmääräyksillä pyritään lisäämään asukkaiden
viihtyvyyttä, turvallisuutta sekä muiden asukkaiden huomioonottamista.
Lisäksi määräyksillä pyritään edesauttamaan asunnon huolellista hoitoa
ja välttämään vahinkoja. Näitä määräyksiä tulee noudattaa sen
kiinteistön alueella, jossa vuokrakotisi sijaitsee.
YLEISET JÄRJESTYSTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET
* Kukaan
ei saa käyttäytymisellään tai muulla tavoin tarpeettomasti
häiritä toisten asumisviihtyvyyttä. Talossa asuvien on muutoinkin
noudatettava normaalin kotirauhan edellyttämiä käytöstapoja.
Kello 22:00 - 7:00 välisenä aikana on naapureille annettava
yörauha eli esim. musiikin kovaääninen soitto on kielletty. Talon asukkaiden on huolehdittava siitä, että myös
heidän vieraansa noudattavat näitä järjestysmääräyksiä.
* Tupakointi
on ehdottomasti kielletty kaikissa kiinteistön rakennuksen sisätiloissa
mm. asuintilat, porraskäytävät ja muut yhteiset tilat. Tupakoinnista
asunnolle aiheutuvat vahingot peritään aina asukkaalta.
* Taloyhtiön
omaisuutta mukaanlukien yhteiset tilat, rakenteet, laitteet ja
koneet, puutarha ja sen istutukset, ei saa liata, vahingoittaa tai
muuttaa.
* Havaitusta
vahingosta, vahingonvaarasta tai häiriöstä on välittömästi
ilmoitettava huoltoyhtiölle tai vuokranantalle verkkopalvelun www. macrent.fi kautta.
YHTEISET TILAT
* Yhteisissä
tiloissa on liikuttava meluttomasti ja turha oleskelu on niissä
kielletty.
* Ulko-ovet
ja yhteisten tilojen ovet pidetään aina lukittuina. Jokaisen tulee
huolehtia siitä, että ovet jäävät
hänen jäljiltään lukituiksi.
* Ullakon
paloluukkuja ei saa avata. Yhtiön yhteisten tilojen ikkunoita ja
tuuletusparvekkeiden ovia ei saa jättää auki.
* Tavaroita
saa säilyttää vain niitä varten varatuissa tiloissa irtaimistovarastossa
ja urheiluvälinevarastoissa. Käytävillä ei turvallisuussyistä saa
säilyttää mitään
tavaraa (pelastuslaki kieltää).
* Talon
seiniin ei saa ilman taloyhtiön lupaa kiinnittää mainoksia,
kylttejä tai huoneistokohtaisia antenneja.
* Palavien,
kaasuuntuvien tai terveydelle vaarallisten aineiden säilyttäminen
taloyhtiön tiloissa on kielletty.
* Porraskäytävien
siisteys edellyttää asukkailta, että huoneistoja ei tuuleteta
porraskäytäviin, eikä niissä pölytetä tai harjata vaatteita.
Porraskäytävissä tai tuuletusparvekkeilla ei saa säilyttää
tavaraa.
ULKOALUEET
* Ajoneuvojen
pysäköinti pihalla on kielletty muualla kuin asukkaan vuokraamalla autopaikalla. Huoltoajo ja lyhytaikainen
pysäköinti kuorman purkamista tai lastaamista varten on sallittu.
* Lintujen
ruokkiminen ja lintulautojen asentaminen taloyhtiön tiloihin on
kielletty.
* Avotulen tekeminen taloyhtiön alueella on kielletty.
* Tupakointi
on sallittu kiinteistön alueella ulkona VAIN sille tarkoitetulla
tupakointipaikalla. Tupakoinnin jätteet tulee laittaa aina sitä varten
tarkoitettuun astiaan.
HUONEISTOT
* Vesivuodoista,
sähköhäiriöistä ja rakenteesta johtuvista sisäpuolisista
vioista on viipymättä ilmoitettava vuokranantajalle tai huoltoyhtiölle.
* WC-
ja muihin viemäreihin ei saa päästää jätteitä, jotka saattavat
aiheuttaa niiden tukkeutumisen tai vaurioitumisen, eikä myöskään
ongelmajätteitä.
* Yksityisparvekkeilta
julkisivun puolelle saa näkyä vain parvekekukkia. Parvekkeet on
pidettävä puhtaana lumesta.
* Asukas
ja osakkeenomistaja ovat velvolliset päästämään yhtiön
edustajan huoneistoon, jos se on tarpeen taloyhtiölle kuuluvan
omaisuuden hoitamista tai korjaamista varten taikka todennäköisen
vahingon välttämiseksi.
* Huoneistojen
korvausilmaventtiilejä ei saa pysyvästi sulkea riittävän
ilmanvaihdon takaamiseksi huoneistoissa.
PESU- JA PYYKKITUPA SEKÄ SAUNATILAT
* Pesu- ja pyykkitupa ovat aina kuukausimaksullisia palveluita jos nämä ovat asuinkiinteistössäsi tarjolla.
* Saunatilat ja niiden käyttö ovat aina kuukausimaksullisia palveluita jos nämä ovat asuinkiinteistössäsi tarjolla.
JÄTEHUOLTO
* Lajittele
jo asunnon sisällä jätteet mahdollisimman tarkasti moniin eri
jätelajeihin esim. biojäte, metalli, paperi, kartonki, muovi sekä
sekajäte.
* Kiinteistön alueella on jätepiste jossa voit
lajitella jätteet niiden luokan mukaisesti. Älä laita sekajätteeseen
kaikkia jätteitä vaan AINA lajittele.
* Jätepiste on tarkoitettu
vain normaalille kotitalousjätteelle eli sinne ei saa viedä esim. muuton
yhteydessä normaalista poikkeavia jätteitä kuten huonekaluja,
kodinkoneita yms.
* Käytä mahdollisimman paljon myös kunnallisia jätepisteitä.
KOTIELÄIMET
* Ilman vuokranantajan lupaa kotieläinten pito asunnossa on kielletty.
* Kotieläin tulee hyväksyttää vuokranantajalla ENNEN sen tuomista asuntoon.
* Kotieläimistä peritään kiinteä kuukausimaksu normaali vuokralaskun yhteydessä.
* Huomioithan
että kotieläimet kuluttavat asuntoa. Toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Usein ne aiheuttavat myös vahinkoja. Tarkkaile siis kotieläimesi
käyttäytymistä asunnon sisällä ja reagoi poikkeavuuksiin pikimmiten.
* Asunnon ulkopuolella kotieläimet on aina pidettävä kytkettyinä.
JÄRJESTYSMÄÄRÄYSTEN RIKKOMINEN
Järjestysmääräysten
rikkominen saattaa aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden,
huoneiston haltuunoton tai vuokrasopimuksen purkamisen, siten kuin
laki sanotuista toimenpiteistä määrää.